lauantai 2. tammikuuta 2010

Kirjekuorivaihto

Seuraava vaihto on kirjekuorivaihto, koska sitä on toivottu ja koska pistellyt kirjekuoret ovat parasta mahdollista postia :)

* Vaihdossa tehdään ristipistoilla kirjekuori ja se lähetetään sellaisenaan vastaanottajalle. Mukana kuoren sisällä lähetetään yksi tyhjä (= uusi, käyttämätön) postikortti sekä kaksi kaunista postimerkkiä, jotka vastaanottaja voi käyttää vaikkapa seuraavan kuorensa tekemiseen :) Niiden lisäksi mukaan kirjoitetaan vastaanottajalle kortti tai kirje päivää ilahduttamaan.

* Kankaan, langat, aiheen, kuoren viimeistelytekniikan ja muodon voi valita vapaasti, kunhan tuloksena on kirjekuori, jonka voi postittaa sellaisenaan. Myös osoite pistellään joko ristipistoin, jälkipistoin tai muilla pistoilla. Kuoreen voi laittaa vuorin tai sen voi tehdä ilman vuorikangasta. Kannattaa kiinnittää huomiota kuoren sulkemiseen siten, että sisältö pysyy sisällä. Kuoren voi sulkea esimerkiksi napeilla, neppareilla, nauhoilla, ompelemalla tai ihan miten vaan!

* Kirjekuori viedään siis postiin ilman suojamuovia tai paperikuorta. Kuoren voi myös pudottaa postin keltaiseen laatikkoon, sen pitäisi mennä käsinlajitteluun sitäkin kautta. Jos postissa tulee ongelmia, niin kannattaa sanoa reippaasti, että näitä lähetetään Suomessakin harva se päivä ja hyvin menevät perille!

* Postimerkit voi kiinnittää paikoilleen vaikka muutamalla pistolla ompelemalla tai liimalla. Tarrapostimerkit pysyvät yleensä kyllä kiinni merkin omalla liimallakin, varsinkin pellavakankaassa. Kuoreen täytyy laittaa postimerkki / postimerkit, sitä ei saa lähettää postin valkoisella postimaksutarralla varustettuna.

* Vastaanottajan lempparivärejä ja lempiaiheita ynnä muita mieltymyksiä kannattaa huomioida jollakin tavalla kuvioita kuoreen pistellessään. Tarkoitus on ilahduttaa! Vinkkejä kirjekuoriin voi katsoa esimerkiksi seuraavilta sivuilta tai hakemalla hakukoneella "stitched mail art" tai "art postal brodé":

* Violariumin kirjekuorikilpailu
* Stitched mailart -ryhmän albumit
* Isa Vautierin kirjekuorisivut (sivunumerot yläreunassa)
* PCB Dijonin sivut (mailart vasemmalta)

* Kuoren suunnittelun voi aloittaa vaikkapa kurkkimalla ihania postimerkkejä postin verkkokaupasta, jonka valikoimista löytyvät kaikki tällä hetkellä myynnissä olevat postimerkit ja josta merkkejä voi tilata.

* Jokaiselle osallistujalle arvotaan yhden henkilön nimi, jolle hän lähettää vaihdon. Nimet pidetään salassa, vasta kuoren mukana paljastetaan oma nimi.

* HUOM! Yleensä pistellyt kuoret selviävät hyvin matkastaan postinlajittelijoiden ja -jakajien käsissä :) On kuitenkin mahdollista, että kuori esimerkiksi likaantuu matkalla. Tälle ei lähettäjä voi mitään, eikä vastaanottaja, niin että jokainen osallistuja ottaa pienen riskin, joka kuuluu osana pisteltyjen kuorten lähettämiseen :)

* Kuka tahansa saa osallistua, sähköpostiosoite ilmoittautumista varten riittää. Reipasta vaihtomieltä ja rehellisyyttä täytyy olla, osallistuessasi sitoudut tekemään ja lähettämään sääntöjen mukaisen vaihdon aikataulun mukaan!

* Jos vaihdosta tai kuorten tekemisestä / lähettämisestä on kysyttävää, niin lähettäkää viestiä sähköpostilla tai jättäkää kysymys tämän viestin kommentteihin. Jos kuorten lähettämisestä tulee paljon kysymyksiä, voin koota vastauksia tähän blogiin, jotta kaikki näkevät. Myös vinkkejä vaihtoon (linkkejä, ohjeita ynnä muuta) saa kuka tahansa kirjoitella tähän blogiin ilman eri lupaa :)

Aikataulu ja ilmoittautuminen

Vaihtoon ilmoittaudutaan minulle, Lennulle, sähköpostilla osoitteeseen lennustitching@gmail.com, viimeistään sunnuntaina 17.1.2010. Nimet arvotaan heti seuraavana päivänä. Kirjekuorivaihdot postitetaan maanantaina 15. maaliskuuta. Huomaattehan, että aikataulut sallivat sen, että halutessaan kuoressa voi vaikka käyttää 25.1 ja 8.3 julkistettavia uusia postimerkkejä.

Ilmoittautuessasi kerro seuraavat asiat:

* Nimesi
* Postiosoitteesi
* Blogisi osoite (jos on)
* Halutessasi voit listata lempiaiheitasi ristipistotöissä, lempipostimerkkejäsi, lempivärejäsi tai lempisuunnittelijoitasi. Voit myös kertoa mitä et halua missään nimessä :)

Pistelyn ja postittamisen iloa :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa. Osallistun :)

Srinity kirjoitti...

Minä myös mukaan. Tää on hauska teema. :)

marelo kirjoitti...

Koskas tulossa uusi vaihto?